Pihlajarinteeseen on suunnitteilla päiväkoti, päiväkodin
toteutusajankohta on vielä epäselvä. Päiväkoti tulee
sijaitsemaan keskellä Pihlajarinnettä Pajuviidan varrella,
puiston yhteydessä ja olisi mitä oivallisin paikka
kylätalolle.
Kauklahden asuntomessualueelle on suunnitteella toteuttaa
Kylätalo päiväkodin yhteyteen. Ehdotamme että meidän
alueelle toteutettavaan päiväkotiin suunniteltaisiin
vastaavanlainen ratkaisu.
Pihlajarinne on kyläyhteisö jonka välittömässä
läheisyydessä on yli 300 taloutta. Kylämme aktiivisella
omakotiyhdistyksellä on noin 250 taloutta jäsenenä.
Yhdistyksen uusina jäseninä on nyt myös Kuninkaantien
pientalot.
Alueellamme on ollut asutusta vuosisatoja. Seurojentalo tai
muu vastaava yhteistila kuitenkin puuttuu. Pihlajarinne edustaa
aluetta, joka on viimeisinä vuosikymmeninä kasvanut, joten
luonnollinen kanssakäyminen asukkaiden kesken on vähäistä.
Kodikkaan kyläyhteisön rakentaminen on yksi yhdistyksemme
tärkeimmistä pyrkimyksistä. Yhtenä esteenä tämän
toteuttamiselle on yhteisien tilojen puuttuminen. Luontevan
kylätoiminnan edellytyksenä on yhteinen olohuone, jossa
ihmiset voivat tavata toisiaan. Olohuone toimisi
tapaamispaikkana asukkaille ja ennen kaikkea nuorille. Se
toimisi myös harraste- ja kokoustilana.
Yhdistyksemme järjestää jo nyt liikunta ja
harrastustoimintaa, joka on toteutettu koulutilojen
iltakäytöllä. Harrastustoiminta oletettavasti lisääntyisi
jos tilat olisivat lähempänä ja tilojen käyttö olisi
helpommin sovittavissa.
Alueemme edustaisi hyvin jatkumaa Kauklahden
kylätalokokeilulle. Kun päiväkodin suunnittelu aloitetaan
olisi luontevaa toteuttaa kylätalo myös Pihlajarinteeseen.
Yhdistyksemme olisi valmis keräämään tästä saadut
kokemukset, jotka auttaisivat jatkossa vastaavanlaisissa
projekteissa.
Terveisin
Arto-Kari Palander puh. 040 7222 792